Kukkatarhan Brassia, suklaatäplikäs naaras Brassia asuu sijoituskissana Hyvinkäällä amerikancurl Chillan seurana. Brassia on vilkas ja leikkisä tyttö. Ulkonäöltään neitokainen muistuttaa paljon emoaan Kukkaa, mutta lapsesta on kasvanut vähän emoaan suurempi, olihan Brassia jo pentuna pitkän aikaa pentueen painavin. Täpläkuvio on kaunis, täplät hieman muita pentuja pienemmät, sävy lämmin ja kontrasti hyvä. Brassia on käynyt neljässä näyttelyssä ja ollut kaksi kertaa tuomarin paras pentu, mutta aikuisena Brassia ei ole enää oikein näyttelyissä viihtynyt, joten sen osalta näyttelymaailma on ainakin tällä erää ohi. Brassialle odotellaan Kukkatarhan D-pentuetta lokakuussa 2013. |