Siitoskissojen valinnassa tärkeää on sopiva sukutaulu, luonne, terveys, lisääntymisterveys ja ulkonäkö, jotakuinkin tässä järjestyksessä. Sukutaulu on kaiken lähtökohta siksi, että jos muuten sopiva yhdistelmä on liian läheistä sukua, sen enempää on turha edes suunnitella. 

Sisäsiittoisuuden välttäminen eli ocicatien geenipoolin pitäminen monipuolisena on meille tärkeää, joten siitoskissoista lasketaan erilaisia kertoimia. Sukusiitoskerroin kuvaa sitä, kuinka paljon emon ja isän välillä on yhteisiä esi-isiä, ja kertoimen voi laskea useille sukupolville. Sukusiitoskerroin ei kuitenkaan kerro sukutaulusta kaikkea, sillä se huomioi vain isän ja emon yhteiset esivanhemmat, mutta ei sitä, onko toisella näistä itsellään hyvin paljon sukusiitosta. 

Sukukatokerroin kuvaa sitä, kuinka paljon yhteisiä kissoja on kissan sukutaulussa kaikkiaan, eli myös sitä, kuinka paljon emolla on samoja esivenhempia omassa sukutaulussaan ja isällä omassaan. Nyrkkisääntönä kasvatuksessa Kukkatarhan kissalalla on, että 5 polven sukusiitoksen olisi hyvä olla lähellä 0% ja 9 polvea pitäisi olla alle 6.25%. Sukukatokertoimen pitäisi melko ehdottomasti olla 5 polvessa yli 90% ja toivottavasti 10 polvessa yli 30% (tätä 10 polven tavoitetta ei muuten ole kovin helppo kotimaisilla ocicateilla saavuttaa). Näitä kertoimia voi laskeskella netistä löytyvillä ohjelmilla, kuten PawPeds tai kotimainen, monipuolinen ProCat, joista löytyy ocicateja ihan mukavasti. Tietenkään pelkkä sukutaulu ja kertoimet eivät ratkaise siitoskissojen valintaa, mutta sukutaulujen täytyy olla kunnossa, jotta astutusta voidaan tarkemmin suunnitella. Eivätkä nämä luvut ole ehdottomia, mutta suuntaa-antavia. Tavoitteena Kukkatarhan kissalalla myös on, ettei samoja yhdistelmiä yleensä uusita, vaikka niistä tulisi kuinka hienoja ja kivoja kissoja tai näyttelytähtiä. Mieluummin käytetään useampaa kissaa kerran kuin paria kissaa monesti, jotta geenien monimuotoisuus paremmin säilyisi.

Luonne on lemmikkikissalle ja sen kodille todella tärkeä asia. Ocicatien pitäisi olla villejä vain ulkonäöltään, luonteeltaan niiden kuuluu olla aktiivisia, leikkisiä ja kilttejä. Näyttelyluonne ei kerro kissan kotiluonnetta, joten hyvät näyttelyhermot eivät ole välttämätön vaatimus, vaikka se toivottavaa olisikin. Terveyttä seurataan seuraamalla kissan sukulaisia kissan itsensä lisäksi, sillä kissat yleensä lisääntyvät aika nuorina eikä mahdollisia piileviä, myöhemmin ilmaantuvia sairauksia välttämättä ole nuorena näkyvillä. Sairauksia ei meillä salata, sillä myöskään kaikkien tiedettyjen sairaiden kissojen sukulaisten karsinta jalostuksesta on turhaa, ellei tiedetä selvästi sairauden periytymisestä ja toisaalta niistä kissoista, joiden sukulaisten sairauksista ei vain julkisesti kerrota. Terveyden seurantaa on myös se, että tuntemattomasta syystä kuolleille kissoille, niin pennuille kuin jo uusissa kodeissa asuville vanhemmille kasvateillekin, tehdään ruumiinavaus kuolinsyyn selvittämiseksi. Lisääntymisterveys kattaa emojen tiinehtymisen, synnytysten helppouden ja sen, kuinka hyvin emot pentujaan kykenevät ja osaavat hoitaa. 

Jalostuskissojen olisi ulkonäöltään hyvä olla hieman keskivertokissaa parempia. Toki tämäkin riippuu yhdistelmästä, ideaalitilanteessa valitaan kissoja, joiden ominaisuudet täydentävät toisiaan, ja näiden jälkeläisistä valitaan jatkoon ne parhaimman näköiset (tietysti terveet ja hyväluonteiset). Ulkonäössä rakenne on tärkeintä. Väri tai täplien koko tai muoto eivät ole meille kovin tärkeitä jalostusperiaatteita, kunhan väri on hyväksytty ociväri ja täplät ovat täpliä. Kasvattajan tehtävä on myös jalostaa rotua, mahdollisuuksien mukaan ylläpitää ja parantaa rodun terveyttä. Helppoa se ei aina ole, mutta mielenkiintoista, ja toivottavasti pitkällä tähtäimellä palkitsevaakin. Ocicatit ovat niin ihania, että tätä rotua kannattaa vaalia ja kasvattaa huolella.